
Järjettömän hulluja satuja äänikirjana
- Lukija
- Eero Ritala
- Sarja
- Hulluja satuja, osa 5
- Kesto
- 3 h 19 min
- Ilmestynyt
- 2025
- Kieli
- suomi
- Lajityyppi
- lastenkirja, huumori
Hulluja satuja -sarjan viidennessä osassa Kakkakikkare ja Satu-Maire kilpailevat siitä, kumpi on parempi sadunkertoja. Kakkiksen keksimä satu Poika ja sushi naurattaa varmasti. Vauvat Keke ja Vuokko toimivat oppaina bussikierroksella, jonka nähtävyyksiin kuuluvat konttauslammikko ja jätekasa. Vaippasankarit karkaavat myös uimahallissa ja teatterissa.
Muita hahmoja ovat esimerkiksi roomalainen linssilude, ruotsalainen Kökkökikkare ja forssalainen kiuaskivi Uuno, joka pääsee näkemään Kiinan muurin. Satuja on monta, joten niitä voi kuunnella yksi kerrallaan vaikka iltasatuna. Kustantaja suosittelee kirjaa noin 7-vuotiaasta alkaen.
Sadut ovat Paula Norosen ja Minna Kivelän kirjoittamia. Noronen tuli aikanaan tunnetuksi Radiomafian hahmoistaan, ja hänen lastenkirjoihinsa perustuvat myös Supermarsu-elokuvat. Näyttelijä ja koomikko Kivelä on tuttu muun muassa Kätevä emäntä -sarjasta. Hulluja satuja on nähty myös näyttämöllä Kansallisteatterissa. Äänikirjan lukee Eero Ritala, ja kuunneltavaa on runsaat kolme tuntia.
Hulluja satuja järjestyksessä
Järjettömän hulluja satuja on sarjan 5. osa. Sarja alkaa kirjasta Hulluja satuja.
- 1.Hulluja satuja (2021)
- 2.Täysin hulluja satuja (2022)
- 3.Hurjan hulluja satuja (2023)
- 4.Älyttömän hulluja satuja (2024)
- 5.Järjettömän hulluja satuja (2025) · tämä kirja
- 6.Hillittömän hulluja satuja (2026)
Missä voit kuunnella tämän?
Etu koskee uusia käyttäjiä, ja tilaus jatkuu kokeilun jälkeen automaattisesti, ellei sitä peruta.
Nextoryn sovellus toimii puhelimella ja tabletilla, ei selaimella.
Lukijoiden arvostelut
Ei vielä arvosteluja. Ole ensimmäinen ja kerro mielipiteesi.
Arvostele tämä kirja
Arvostelut ovat julkisia. Älä kirjoita henkilötietoja.
